Taalla etelanlomalla paivat kuluvat niin nopeasti. Olemme olleet nyt melkein viikon taalla Ciutadellan kaupungissa kivassa Mar Blava-hotellissa, joka on suloisen rannan lahella. Huomenna auto vuokrattu seitsemaksi paivaksi ja luvassa telttaoleilua vahan idemmassa.

Nyt me lahdetaan ostamaan sita terlttaa. Kuvaraportti ensiviikon lopulla.

Pitakaa hauskaa, me ainakin!

V

Tiistaina me lähdetään Menorcalle kahdeksi viikoksi. En tiedä onko siellä internettiä, joten saattaa tulla pitkä tauko postituksien väliin. Otan kuitenkin kai läppärin mukaan, niin meillä on musiikkivehje.

Viime viikko mennä humahti. Olin ensin jotenkin ahdistunut ajan kulumisesta ja siitä, etten millään pystynyt rentoutumaan ja olemaan kunnolla tilanteissa, vaan aina huolehdin ja mietin liikaa, mitä mikäkin tarkoittaa. Sitten keksin mennä taidemuseoihin ja heti elämä muuttui helpommaksi. Tarvitsen päähän uusia ajatuksia vanhojen tilalle, ja mikä muukaan paikka olisi parempi siihen, kuin Barcelonan nykytaiteen museo Macba.

Nyt siellä oli pioneerifeministitaiteilija Nancy Speron näyttely. Macbassa on näyttelyt usein aikakausittain teemoiteltu, ja esillä on myös kyseisen ajan lehtiartikkeleita, manifesteja, kirjeitä ja vetoomuksia. Ne auttavat ymmärtämään taidetta syvemmin tarjoten pohjatietoa, mutta jättävät tilaa omalle tulkinnalle. Nancy Speron näyttelyssä oli lisäksi kirjallisia luonnoksia ja taiteilijan muistiinpanoja, mikä aina on kiinnostavaa. Kyllä naistaiteilijoita sitten on syrjitty 60-70-luvuille asti (ja siitä eteenpäin) ilman kunnollista protestia! On mieltä kohottavaa tutustua työhön, mitä Spero ja esimerkiksi sellaiset ryhmät kuin Women Artists in Revolution ja myöhemmin Guerrilla Girls ovat tehneet. Tilanne on kieltämättä parantunut, mutta vieläkään ei voida puhua täydellisestä tasa-arvosta nais- ja miestaiteilijoiden välillä.  Siksi tämänkaltaiset näyttelyt herättävät hienosti vertailevaa pohdintaa ja kenties ajatuksia siitä, mikä tänä päivänä voisi olla tehokas keino vaikuttaa tasa-arvoa lisäävästi.

Feminismin lisäksi näyttelyn toinen kantava teema oli Vietnamin sota ja pasifismi. Speron piirroksissa ja maalauksissa toistuivat erilaiset pommit ja uhrit, ja niiden välinen vuorovaikutus (<- järkyttävän kliininen sana pommeista ja uhreista puhuttaessa. Mutta en nyt keksi parempaa). Näyttelyssä pyöri nonstoppina lisäksi Kubrikin Tohtori Outolempi.
 Kirjoitin muistikirjaan näyttelyssä: "Olen kauhuissani ja surullinen ja syvästi vaikuttunut Nancy Speron työstä. Feminismi ja pasifismi saavat puhua kuvien kautta, jotka vaikuttavat syvällä tasolla. Mieleen tulee boschmainen ihmiseläin, ihmispeto."



The Female Bomb, Nancy Spero 1966


Seruraavana päivänä menin Mnac:iin Montjüicin laelle. Siellä oli pysyvän kokoelman (olen suuri katalonialaisen modernin maalaustaiteen ihailija; varsinkin 1900-luvun alun maisemamaalaukset ja arkielämän kuvaukset kiehtovat minua sekä teknisesti että puhtaasti esteettisesti. Ramon Casas ja Santiago Rusiñol ovat neroja, vain pari mainitakseni. Myös rakastan goottilaisen kirkkotaiteen saleissa kuljeskelua, sillä ihmisten ja eläinten kasvot on maalattu niin ilmeikkäiksi. Maalauksissa on lukemattomia huvittavia yksityiskohtia ja taka-alan tapahtumia, joita voi unohtua tutkailemaan tuntikausiksi) lisäksi Tate Modernista tullut Duchamp Man Ray Picabia -näyttely. Taiteilijoiden teoksista ja kirjeistä yms. elämästä oli koottu näyttely, joka rakentui näiden kolmen ystävyyden ja yhteistyön ympärille.

Jälleen kerran oli ilo olla näyttelyssä, joka valotti aikakauttaan niin mainiolla tavalla. Teoksiin oli yhdistetty selostuksiksi anekdootteja taiteilijoiden elämästä, eikä niitä oltu kirjoitettu neromyytin valossa. Niissä otettiin myös huomioon taiteen teossa ominaisia ilmiöitä, kuten sattumat, vahingot ja epäonnistumiset. Taiteilijat tulivat näyttelyn kautta tutuiksi inhimillisellä tavalla, ja huomaan ajattelevani heitä nyt kuin joitain eksentrisiä perheystäviä tai setiä. Iloitsen tällaisesta taidemuseon tavasta tarjota oikeasti mielenkiintoista tietoa tavalla, jossa taiteilijan ihmisyyttä ei pihdata. Aina lisäksi oppii uutta: en esimerkiksi ollut tiennyt, että Duchamp pelasi ammattishakkia!

Viime viikonloppuna suunnitelmissamme oli Sitgesin lähellä Vilanovassa pidettävät reggaefestarit. M oli innoissaan, koska oli sen vapaa viikonloppu, joita ei ole kuin kerran kahdessa kuukaudessa. Yleensä silloin sopii lähteä jonnekin pienelle matkalle tai tehdä jotain erikoista. Niinpä sitten lauantaina lounaan (M:n vanhemmilla: paellaa, jossa oli kaikenlaisia simpukoita ja mustekalaa ja isoja katkarapuja; M:n isä oli seissyt tulikuumassa keittiössä kaksi tuntia tekemässä paellan pohjaa, joka on kaiken avain. Sen nimi on sofregit, ja se tehdään hitaasti mm. sipuleita ja mustekalaa hauduttamalla laardissa. Oli cavaakin ja sitten M:n isä yllytti minut juomaan kahvin kanssa viskin) jälkeen lähdimme junalla Barcelonaan vaihtaaksemme siellä Vilanovan junaan.

Jo ensimmäisessä junassa panimme merkille pilvet, jotka kerääntyivät taivaalle synkkinä. Sitten, jäätyämme pois Vilanovassa, alkoi heti ukkostaa ja sataa kaatamalla. Kävelimme kaduilla ja löysimme internetkahvilan, jossa katsoimme festareiden puhelinnumeron. Siihen soittamalla selvisi, että yhdeksän maissa järjestäjät tietävät, pidetäänkö konsertteja vai ei, kun on niin vaihteleva sää. Kello oli silloin seitsemän, joten suuntasimme baariin suojaan sateelta miettimään, kannattaako meidän kirjautua sisään varaamaamme hotelliin vai lähteä takaisin Barcelonaan.

Baarissa oli oikeastaan tosi hauskaa, kun joimme Estrelloja ja pelasimme kirikiä nopilla. Voitin koko ajan, kun tajusin miten voin käyttää aloittelijan statustani hyväksi huijatessani. Sade ei ottanut lakatakseen, vaan päinvastoin yltyi. Emme kuitenkaan kumpikaan halunneet lähteä häntä koipien välissä takaisin kotiin.

Niin otimme sitten sen hotellihuoneen ja vietimme illan syömällä jättimäiset kanaleivät hotellin kahvilassa ja kävelemällä sateisessa Vilanovassa vähiten ankeaa baaria etsien. Meillä oli hauskaa, vaikkakin ihan eri tavalla kuin olimme suunnitelleet. Aamulla sentään paistoi aurinko.

Ajelimme ympäriinsä naurettavalla kolisevalla turistijunalla, joka oli täynnä lapsia ja joka aina tunnelissa ajoi kovempaa ja vihelsi, ja lapset hurrasivat. Jäimme pois rannalla, kun juna pysähtyi punaisiin valoihin, kun peppumme eivät enää kestäneet kovaa, pomppivaa kyytiä. Ranta oli jotenkin outo.




Edellispäiväisen sateen jäljiltä siellä oli lätäköitä ja hiekka oli kosteaa, ja tunnelma oli kuin Puuhamaassa polkuveneiden, lentopallo-otteluiden ja kaikenlaisten härveleiden sekä lapsilaumojen ansiosta. Olin helpottunut, kun lopulta aikamme lojuttuamme tuli kauhea tuuli ja hiekkamyrsky, joka pakotti meidät etsimään lounaspaikkaa.

Sunnuntai-iltana kotona olin iloinen, ettemme asu Vilanovassa. Meidän kylän ranta on paljon kivempi.

Puuhailutavaroitani pation pöydällä.






Sisäpihamme idyllisin kohta. Älkää kuolko, kasvit!






Sisäpihalta pääsee mm. keittiöön...







...jossa valmistui esimerkiksi tällainen lounas.


HÄISTÄ lukeaksesi rullaa alaspäin!

Saavuimme M:n lapsuudenystävän häihin melkein myöhässä. Häät pidettiin Miracle-nimisessä ravintolassa vähän matkan päässä Masnousta. Morsian oli jo lähtökuopissa alakerrassa, kun kiipesimme portaita ylös hääpaikan puutarhaan, jossa oli tällainen:



Tietysti penkkirivit olivat täynnä juhla-asuisia ihmisiä ja rouvilla oli hatut. Alkoi tuntua amerikkalaiselta elokuvalta. Tungeksimme meille varatuille paikoille aika eturiveille vasemmalle, ja sitten morsian tuli isänsä saattamana punaista mattoa pitkin John Lennonin Imaginen soidessa ja meni istumaan sulhasen viereen puhujanpöydän eteen, jota ympäröivät korkeat, punaiset ryöpsähtävät kukka-asetelmat. Morsiuspari oli vihitty pari tuntia aikaisemmin kaupungintalolla, joten puhujana ei todellakaan ollut mikään pappi, vaan palkattu näyttelijä jolla oli seeprakuvioinen paita ja tavaratalon tarjouskuuluttajan ääni. Puhe oli pitkä ja sisälsi runoja ja taukoja kuvien ottamista varten, pyörihän morsiusparin ympärillä neljä valokuvaajaa suurine objektiiveineen. "Vihkikaava" oli sekin niinkuin elokuvissa: siinä oli I do ja You may kiss the bride, ja sitten tuli vielä kiharatukkainen ujoileva pikkupoika kantaen sormuksia valkoisella pitsityynyllä. Todistajat, bestmanit ja kaasot kerääntyivät parin ympärille, ja odotin jotain puheita, mutta se olikin kuvien ottoa varten. Sitten vastavihityt nousivat ja kaiuttimista kajahti ilmoille Sweet Home Alabama! Pari purjehti keskikäytävää pitkin ja sain kaasolta ruusun terälehtiä, joita viskasin ilmaan. M sai päänsä täyteen riisiä ja sadatteli.

Vieraita kehotettiin siirtymään taaemmas puutarhaan aperitiiveille. Ajattelin, että nyt nostetaan yhdessä malja, mutta kaikki alkoivatkin vain siemailla cavaa ja seurustella. Jostain ilmestyi kymmenen mustapukuista tarjoilijaa hors d'oeuvreja tarjottimilla kantaen. Morsiuspari oli hävinnyt jonnekin kai kuvia ottamaan, joten niitäkään ei voinut mennä onnittelemaan. Juttelimme ihmisten kanssa ja huomasin tuntevani aika monia ennestään, mikä oli mukavaa. Sulhasen äitikin muisti minut kun olimme tavanneet kerran kadulla viime kesänä. Maistelimme alkupaloja tarjottimilta: parasta olivat kuumat, friteeratut äyriäiset, serranokinkku ja pienet juustomunakkaat ja oudointa pinkki viinietikkajäätelö, jonka päällä oli katkarapu ja pieniä siruja keltaista karkkia, joka poksahteli ja sihisi suussa. Puolituntisen jälkeen morsiuspari ilmestyi uudestaan ja alkoi poseerata valokuvaajille erilaisissa kokoonpanoissa. Puutarhan perällä oli avoin baari ja tarjoilijat kulkivat cavalasien kanssa.

Lopulta mekin pääsimme valokuvaan ja sitten alkoikin jo hieman hämärtää. Siirryimme sisätilaan,  joka oli voimakkaasti ilmastoitu ja erittäin suuri. Meidät oli plaseerattu aivan takanurkkaan, ja M arveli sen johtuvan kurittomasta sisarestaan D:sta. Minullakin oli pöydässä odottamassa oma paikkakortti, printattu menu ja outo lahja, joka paljastui jäätelöannoksen malliseksi tuoksukynttiläksi. Pöydässämme istui meidän pariskuntiemme lisäksi kaksi muuta paria, jotka vaikuttivat mukavilta. Tarjoilijat toivat juomia ja ensimmäisen ruokalajin, joka oli artisokansydämiä, vuohenjuustoa ja suolaista oranssia kastiketta korkeana tornina. Seuraavaksi oli ankkaa appelsiinikastikkeessa, ravioli ja omenapyreetä. Ensimmäinen jälkiruoka oli jäätelökakku, johon tarjoilijat kaatoivat kannusta päälle kuumaa suklaakastiketta, joka oli taivaallista, sillä Miracle on kuuluisa suklaan-ja kahvintekijä. Sitten kärryssä tuotiin suklainen häätorttu, jota morsiuspari kävi suurieleisesti leikkaamassa miekalla.

Ruokailu taisi kestää muutaman tunnin, ja sen kuluessa D vitsaili kurittomasti ja nauratti kaikkia, ja meistä tuli sen ansiosta vilkkain ja hauskin pöytä, tai ainakin kovaäänisin. Kahvin aikana morsiuspari kävi tanssien ojentelemassa kaikenlaisia lahjoja musiikin säestyksellä, mm. ruusuja äideille. D ja L saivat pehmolelut kaksostyttöjensä kunniaksi. M kehuskeli pöydässä minun kielitaidollani ja monilla lahjakkuuksillani, mikä oli hassua. Maistoin kummallista yrttilikööriä kahvin kanssa.

Illallisen jälkeen oli disko.



En muista mikä häävalssin kappale oli, ja se vähän harmittaa. Kuitenkin tanssilattialla kuultiin ikivihreitä klassikkoja Chiki-Chikistä Like a Virginiin. Mekin tanssittiin lopulta vähän ja hyödynnettiin osaavaa baarimikkoa. Sivupöydällä myytiin häissä otettuja valkouvia 7€/kuva. Bussi Masnouhun lähti kolmelta yöllä, ja kotikylään päästyämme kävimme rantabileissä tanssimassa vielä hieman rumbaa hiekalla. Jatkoille ei jaksettu, vaan nilkutettiin sitten kotiin.